2.10.2020 julkaistu kirjoitus facebook profiilissani

Aina välillä mä kiroon tän sairauteni alimpaan helvettiin. Toisinaan se vaan ärsyttää, yleensä sen kanssa osaa elää ja sit tulee niitä päiviä jollon se yllättää.

Tänään oli taas yllätysten päivä..se osuus, jota on niin mahdoton välillä osata. Me tiedetään jo et fyysiset rasitukset, säikähdykset, suuttumus ja sairastuminen jne lisää kortisonin tarvetta. Osataan jo handlata se puoli aika hyvin ja ottaa extrakortisonia.

Sit on se puoli, et myös kivat asiat saattaa lisätä kortisonin tarvetta ja niitä ei oikeen taho osata ennustaa.

Mulla oli tänään mahtava vapaapäivä. Olkoonki et innoitukseltani en saanu nukuttua ku noin 7h. Aamulla sain mahtavia ideoita ja rattaat rullaili tulevaisuutta ajatellen eteenpäin. Olin niin innoissani et olin melkeen lentoon lähös..pulssi hakkas. Sit tapahtu yks hauska asia johon repesin..pulssi kiihty entisestään.

Saatiin ihania vieraita ja olin tosi fiiliksis heidän käynnin jälkeen..jotenki pakahtumaisillani. Sit kuulin tuon hauskan huhun ja nauroin puolituntia katketakseni. Sydän riepu läpätti onnesta tuhatta.

Kattelin frendejä ja tarkotus oli lähteä vielä iltaa istuun ystävän luo. Kunnes sammuin sohvalle.

Mikäs siinä..kai se on normaalia et ihminen nukahtaa sohvalle?!

Mulle se ei oo..se enteilee hyvin usein kortisoniromahdusta. Ja sitähän se oli..tuli ku hyökyaalto päälle.

Onneksi tuo rakas omaishoitajani osaa jo tunnistaa oireet ja hoitaa takasi elävien kirjoihin.

Mut niin viattomalta tuntuva tunnin univaje, paljon naurua ja liian innostuneena läpättävä sydän..kuulostaa normi ihmisellä mahtavalta päivältä. Sitä se toki oli mulleki, mut sen lisäksi se kuulostaa mulle myös vaaralliselta kortisonikoomalta..

Tänään tämä sairauteni yllätti taas ja myös aiheuttaa halun pakata se pakettiin ja lähettää sinne mihin aurinko ei paista.

Mut ehkä huomenna me taas solmitaan hetkeksi aselepo sen kanssa. Se on osa mua, halusin tai en..